About this role
Asiakasyrityksemme on konepaja, jossa valmistetaan monipuolisesti erilaisia metallikappaleita asiakkaiden tarpeisiin. Työssä pääset tekemään vaativampaa koneistusta ja valmistamaan myös suurikokoisia yksittäiskappaleita.
Etsimme nyt heille kokenutta tekijää koneistuksen tehtäviin Pirkkalaan nimikkeellä
CNC-SORVAAJA / KARUSELLISORVAAJA, Pirkkalaan.
TEHTÄVIIN KUULUU
Työn akuutein tarve on karusellisorvauksessa. Työssä koneistetaan suurikokoisia kappaleita, joiden halkaisija on metristä ylöspäin. Tuotanto painottuu yksittäiskappaleisiin, joten työssä tarvitaan tarkkuutta ja kykyä valmistaa kappaleet piirustusten ja vaatimusten mukaisesti.
Tehtäviin kuuluu koneen asetusten tekemistä, ohjelmointia ja koneistuksen itsenäistä toteuttamista. Työssä pääset hyödyntämään aikaisempaa osaamistasi ja vastaamaan vaativampien kappaleiden valmistuksesta.
ODOTAMME
Etsimme kokenutta koneistajaa, jolla on vahvaa osaamista karusellisorvauksesta tai vastaavasta suurten kappaleiden koneistuksesta. Ohjelmointitaito ja kyky työskennellä itsenäisesti ovat tehtävässä tärkeitä. Työ ei ole ensisijaisesti junioritason tehtävä, vaan haemme valmista osaajaa.
Suomen tai englannin kielen taitoa.
Tarjoamme pitkäaikaisen työsuhteen monipuolisten koneistustehtävien parissa. Työtä tehdään kahdessa vuorossa.
Palkka on alkaen 20 €/h , ja lopullinen taso määräytyy kokemuksen ja osaamisen mukaan.
Työ alkaa sopivan henkilön löydyttyä.
##
KIINNOSTUITKO?
Jos tehtävänkuva herätti mielenkiintosi tai tunnet sopivan henkilön, lue lisää HR Sataman urasivuilta (rekry.hrsatama.fi/jobs) ja lähetä hakemuksesi! Käymme saapuneita hakemuksia läpi jo työpaikkailmoituksen aukioloaikana ja tehtävä täytetään heti oikean henkilön löydyttyä, joten älä jää aikailemaan! Mahdolliset lisäkysymykset ja tiedustelut voit välittää Suorahakutiimille sähköpostitse ([email protected]) tai hakua hoitavalle tiimin jäsenelle, jonka tiedot näet ilmoituksen lopusta urasivuiltamme.
Meille voit rekisteröityä vaikka Facebook tai LinkedIn tunnuksilla - teemme asioista yksinkertaista ja helppoa! - hrsatama.fi
Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta, niin pääsemme käsittelemään sen tietoturvallisesti. Huomaathan, että emme vastaanota tai käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Terveisin,
Suorahakutiimi, HR Satama
www.hrsatama.fi
Seuraa meitä somessa:
https://www.linkedin.com/compa...
https://www.facebook.com/HRSat...
https://www.instagram.com/hrsa...