About this role
Tartu mahdollisuuteen olla osa Pohjoismaiden johtavaa hyvinvoinnin toimijaa ja rakentaa täysin uuden ELIXIA-keskuksen tarinaa ihan alusta asti. 💙Uusi ELIXIA Pirkkala avaa ovensa tammikuussa 2027 ja nyt etsimme uuden keskuksen ensimmäisiä asiakaspalvelijoita!Tässä roolissa et hyppää mukaan valmiiseen arkeen, vaan pääset rakentamaan uuden keskuksen fiilistä, jäsenkokemusta ja tiimikulttuuria jo ennen avajaisia.Työ alkaa presale-vaiheesta, jolloin kohtaat tulevia jäseniämme ständeillä, kerrot uudesta ELIXIA Pirkkalasta, avaat aktiivisesti keskusteluja ja autat asiakkaita löytämään heille sopivan jäsenyyden. Kun ovet avautuvat tammikuussa, työ jatkuu normaalina asiakaspalvelijan roolina uudessa keskuksessa ja muissa Tampereen keskuksissa.Tässä roolissa työskentelet useammassa eri keskuksessa Tampereen alueella. Työvuorosi sijoittuvat Lielahden, Ratinan, Kalevan ja Linnainmaan keskuksiin tarpeen ja työvuorosuunnittelun mukaan, joten toivomme, että pystyt liikkumaan joustavasti keskusten välillä ja työskentelemään sujuvasti keskuksen vaihtuessa.Saat samalla mahdollisuuden tulla osaksi eri keskuksien arkea, tutustua erilaisiin jäseniin ja työskennellä useamman huipputyypin kanssa. Vaihtuvat ympäristöt sopivat sinulle, jos nautit vauhdikkaasta työstä, sopeudut nopeasti ja tuot oman energiasi mukanasi sinne, missä vuorosi kulloinkin on.Uudesta ELIXIA Pirkkalasta tulee lähes 2 000 m² täyden palvelun premium-kuntokeskus, jossa on jopa 60 ryhmäliikuntatuntia viikossa, Performance-areena sekä Tampereen seudun ensimmäinen ELIXIA Reformer -studio. 🔥ELIXIAlla tavoitteemme on tarjota jokaiselle jäsenelle Five Star Hospitality -kokemus jokaisessa kohtaamisessa. Se tarkoittaa, että emme vain vastaa asiakkaan odotuksiin, vaan annamme aina hieman enemmän kuin hän osasi odottaa.Tässä työssä sinun täytyy uskaltaa olla aloitteellinen ihmisten kanssa. Sinä huomaat asiakkaan, tervehdit ensin, otat kontaktin ja avaat keskustelun myös silloin, kun toinen ei itse lähesty sinua. Olet näkyvästi läsnä, kuuntelet, kysyt ja etsit aktiivisesti tapoja auttaa sekä tarjota asiakkaalle sopivia palveluita.Roolissa ei tarvitse olla äänekkäin tai ulospäinsuuntautunein persoona, mutta rohkeus lähestyä erilaisia ihmisiä on ehdoton edellytys työssä onnistumiselle.Etsimme ihmisiä, jotka nauttivat ihmisten kohtaamisesta eivätkä jää odottamaan, että asiat tapahtuvat itsestään. Sinulla ei tarvitse olla valmista pitkää myyntikokemusta, mutta sinussa pitää olla energiaa, halua oppia ja asennetta tehdä tulosta. 🫵✨Presale-vaiheessa tehtäviisi kuuluu:tulevien jäsenten aktiivinen kohtaaminen ja keskustelujen avaaminenuuden ELIXIA Pirkkalan palveluista kertominenasiakkaiden tarpeiden selvittäminenjäsenyyksien myynti ja yhteisten myyntitavoitteiden saavuttaminenuuden keskuksen tunnettuuden ja fiiliksen rakentaminen yhdessä tiimin kanssaAvajaisten jälkeen tehtäviisi kuuluu:jäsenten aktiivinen kohtaaminen sekä lämmin ja energinen viiden tähden asiakaspalvelukeskustelujen oma-aloitteinen avaaminen ja asiakkaiden tarpeiden selvittäminenjäsenyyksien, PT-palveluiden ja tuotteiden aktiivinen myyntiasiakkaiden kysymysten ja tilanteiden hoitaminen loppuun astikeskuksen operatiiviset rutiinit sekä siisteydestä, valmiudesta ja sujuvasta arjesta huolehtiminenMenestyäksesi tässä roolissa tarvitset:sosiaalista rohkeutta lähestyä ihmisiä ja aloittaa keskustelujaaitoa kiinnostusta ihmisiä kohtaan ja halua palvella heitä yksilöllisestienergiaa, läsnäoloa ja kykyä luoda ympärillesi hyvää tunnelmaapositiivista, ratkaisukeskeistä ja oma-aloitteista työotettakiinnostusta tavoitteelliseen myyntiin ja halua kehittää myyntiosaamistasihalua tarttua asioihin ja viedä ne loppuun ilman erillistä pyyntöäkykyä sopeutua nopeasti uuteen ja muuttuvaan ympäristöönmahdollisuutta työskennellä aamu-, ilta- ja viikonloppuvuoroissakykyä työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiätäysi-ikäisyyttä sekä kykyä palvella asiakkaita suomeksi ja englanniksiMiksi tämä haku on erityinen?Koska uuden keskuksen avaaminen tapahtuu vain kerran.Pääset tutustumaan ensimmäisiin jäseniin jo ennen avajaisia, rakentamaan uuden tiimin toimintatapoja ja vaikuttamaan siihen, millainen ELIXIA Pirkkalan tunnelmasta tulee ensimmäisestä päivästä lähtien.Kun ovet avautuvat tammikuussa, olet ollut mukana tekemässä siitä totta. 💙🔥Tartu mahdollisuuteen olla osa Pohjoismaiden johtavaa hyvinvoinnin toimijaa ja tehdä ihmisistä onnellisempia ja terveempiä. 💙Työn yksityiskohdat:Työaika: n. 8-20h/viikko tai sovitustiPalkka: 11,50 €/hAloitus: Joulukuu 2026Sijainti: TampereTyösuhde: VakituinenKiinnostuitko? Mahtavaa! Lähetäthän meille hakemuksesi viimeistään 28.9.2026 , niin olemme yhteydessä sinuun.Miksi valita ELIXIA?❤️ Vaikutat suoraan ihmisten hyvinvointiinTyösi tulokset näkyvät jäsenten hymyissä, arjen jaksamisessa ja liikunnan ilossa.🤝 Vakaa Työnantaja ELIXIA/SATS toimii 270 liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa Pohjoismaissa. Arkemme rakentuu yhteisten arvojen varaan: Members First, Accountable, Professional, Extraordinary.👯♀️ Olet osa energistä ja kannustavaa tiimiäMeillä työtä tehdään yhdessä. Tuki, huumori ja tiimihenki ovat arkea.📈 Saat mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa ammatillisestiSATS Academy tarjoaa koulutuksia ja kehityspolkuja. Saat eväitä asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaiseksi.💪 Saat käyttöösi ELIXIAN kuntokeskukset Pohjoismaita myöten, koska sinun hyvinvointisi on meille tärkeää.#LI-MF1